Saatan olla jäämässä jenkkifutiskoukkuun. Laji kiehtoo sitä enemmän mitä siihen tutustuu. Lajin seuraaminen on tosin hankalaa ja tarjontaa on vähän, joten aivan helppo addiktio se ei olisi. Ja toisaalta koin samankaltaisia tunteita käytyäni viimeksi Jipon pelissä, joten en ala vielä ostelemaan kanavapaketteja ja valvomaan öitä.
En siis tietenkään puhu pelaamisesta, vaan penkkiurheilusta. Suurimmat ja viimeisimmät syyt ovat nähtävillä 16. päivä ilmestyvässä Uljaassa, jossa on parhaillaan tekeillään oleva juttuni Joensuu Wolvesista. jo pelkästään Joona Sipin ottamien kuvien takia juttuun kannattaa tutustua.
Tarkoitus on enemmänkin ihmetellä tilannetta kuin mainostaa juttua. Amerikkalainen jalkapallohan sisältää paljon asioita, joita voisi periaatteessa halveksia paljonkin. Periamerikkalaisuus, spektaakkeliluonne, väkivaltaisuus.
Jos nyt hakea haluaa, niin sieltähän voi poimia paljon myös fasistisia piirteitä.
Tiukasti ja hyvin taktisesti johdettu joukkue, jossa jokaisella on tarkoin määritelty tehtävä. Pukeutuminen on homogeenistä ja peittää kasvot, jolloin pelaajista tulee massaa. Siitä massasta ei erotuta muulla kuin ylivertaisilla pelisuorituksilla. Ja siinä pelien visuaalisessa kokonaisuudessa on kyllä jotain kaikua viime vuosisadan alkupuolen sotaa ihannoineesta futurismista.
Koko laji näyttää Yhdysvalloissa pyörivän lähinnä spektaakkelin ja markkinoiden ehdoilla,joten mistään "aitoudesta" tai "puhtaudesta" tuskin voi puhua.
Siitä huolimatta oli hienoa seurata harjoituspelejä Joensuu Areenalla. Miksi?
- "Se on se kontakti"
Haastateltu pelaaja piti väkivaltaisuutta merkittävänä. Mutta se ei riitä. Sanoisin, että ainakin katsojan näkökulmasta kyse on nörttiyden yhdistymisestä siihen rankkaan fyysisen suorittamiseen. Iso osa pelistä on lähinnä matemaattisten hypoteesien testaamista. Mielenkiinto tulee yksittäisten pelaajien onnistumisesta tai epäonnistumisesta taktiikan noudattamisessa - yleensä epäonnistumisesta.
Toinen seikka on tietenkin se, että downit ovat hyvin lyhyitä ja nopeasykkeisiä. Lisäksi taktiikka on niin tappiinsa hiottu, että pienetkin repeämät siinä saattavat johtaa huikeisiin yksilösuorituksiin, joiden seuraaminen on sykähdyttävää. Monotonisuus ei pääse iskemään missään vaiheessa samalla tavoin kuin vaikka jalkapallossa, etenkin italialaisjoukkueiden pelatessa.
Ongelma lajista innostumisessa on tietenkin tarjonnan puute. Peliä ei taida Suomessa nähdä telkkarista ainakaan millään maksuttomalla kanavalla, eikä addiktio ole todellakaan siinä pisteessä, että maksaisin sen vuoksi kanavapaketista. Streamataankohan niitä pelejä jonnekin verkkoon?
No, ainakin Freefootball.org näyttäisi tarjoavan maksutta pelien livestreameja, mutta perheellisille nuo rapakontakaiset pelit ovat tietenkin hankalina kellonaikoina.
On myönnettävä, että osan viehtymyksestä lajiin varmasti selittää kaapissa muhiva luuranko nimeltä Blood Bowl. Ja ihan vanhan liiton lautapeliversio, eikä mikään konsoli- tai verkkopeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti